Kokousterveisiä: puheeenvuoroni digitalisaatiosta ja luonnon monimuotoisuudesta puoluevaltuuskunnassa

Tänään oli kaunis aurinkoinen ja poikkeuksellisen lämmin syyspäivä. Suomalaisen demokratian toiminnassa pitäminen vaatii aika paljon kaikenlaista vapaaehtoista työtä. Joskus se tarkoittaa, että kaunis päivä kuluu kokoushuoneessa. Tällä kertaa mietittiin puoluevaltuuskunnassa Vihreiden poliittisia linjauksia ikääntymiseen, kuntien ja kaupunkien tulevaisuuden näkymiin sekä käytiin lähetekeskustelua tietoyhteiskunnan kehitykseen liittyvästä paperista.

Puoluevaltuuskunta on puolueen ylin päättävä elin puoluekokousten välillä ja käsittelee sekä hyväksyy mm. työryhmien tekemiä erilaisia poliittisia ohjelmia. Olen valtuuskunnan varajäsen. Tällä kertaa varsinaisen jäsen ei päässyt kokoukseen paikalle, joten olin mukana kokouksessa äänivaltaisena jäsenenä.

Pidin kokouksessa muutaman lyhyen puheenvuoron koskien tietoyhteiskuntaan ja digitalisaatioon liittyviä uhkia yleisellä tasolla sekä kommentoin valmista tekstiä koskien luonnon monimuotoisuuden suojelua kunnissa. Käsittelen tässä postauksessa hieman laajemmin puheenvuorossani esiin nostamani huolet.

Digitalisaatioon liittyy on kaksi merkittävää globaalia haastetta, joihin on kyettävä vastaamaan:

1. Digitalisaation kiihtyvä nopeus ja vaikutusten heikko ennustettavuus

Digitalisaatioon liittyvä muutos on luonteeltaan eksponentiaalinen, eli muutoksen nopeus on kiihtyvä. Tämä on suoraa seurausta siitä, että tietokoneiden laskentakapasiteetti kasvaa kiihtyvällä nopeudella, ja on kasvanut tällä tavalla jo vuosikymmeniä. Tästä seuraa, että uusia innovaatioita ja palveluja tulee markkinoille yhä nopeammalla tahdilla. Työntekemisen tapa on muuttunut, viestintä ja yhteydenpito on muuttunut, ostosten teko on muuttunut – kaikki tämä on seurausta kiihtyvästä digitalisaatiosta.

Kiihtyvä kehitys uhkaa jättää lainsäätäjän kelkasta. Meidän on kehitettävä demokraattista päätöksentekoprosessia niin, että pystymme vastaamaan digitaalisaation mukanaan tuomiin muutoksiin riittävän nopeasti. Tarvittaessa uutta lainsäädäntöäkin on kyettävä laadittava nopeassa aikataulussa.

Digitalisaation vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan ovat siis monitahoisia ja koskevat kaikkia elämän alueita. Lisäksi vaikutukset ovat usein vaikeasti ennustettavia. Kehityksen kiihtyvästä luonteesta seuraa, että se aikaikkuna, jonka ennustaminen ylipäätään on mahdollista, lyhenee koko ajan. Jos tuntuu siltä, että muutos on jo nyt nopeaa, niin pidä kiinni hatustasi, nopeutta tulee vielä lisää. Ennustettavuuden katoaminen edellyttää nopeaa reagointikykyä, myös lainsäätäjältä ja yhteiskunnan instituutioilta. Kirjastot, Yle, koulut, puolustusvoimat, poliisi sekä moni muu taho – digiaika asettaa haasteita kaikille ja vaati muutoskykyä koko yhteiskunnalta.

2. Digitalisaation on potentiaalinen uhka demokratialle

Digitalisaatio on eräiden ennusteiden mukaan merkittävä uhka nykyisen kaltaiselle demokratialle. Esimerkiksi Yuval Harari on esittänyt tällaisen näkemyksen kirjassaan Homo Deus. Tässä vaiheessa kyse on ennen kaikkea siitä, että äänestäjiin kyetään vaikuttamaan entistä voimakkaammin kehittyneiden algoritmien ja sosiaalisen median avulla, ja manipuloimaan äänestäjien mielipidettä paljon aiempaa tehokkaammin. Tällainen vaikuttaminen nousi julkisuuteen Cambridge Analytican vaikutettua vaalituloksiin USAn presidentin vaaleissa sekä Brexit äänestyksessä. On siis olemassa riski, että etenevä digitalisaatio rapauttaa demokratiaa merkittävällä tavalla.

Vastaavan tyyppisistä vaikutusyrityksistä on jo nähtävissä merkkejä Suomessakin. Venäjä pyrkii heikentämään Suomea ja koko Eurooppaa lisäämällä sisäistä hajaannusta ja vastakkainasettelua mm. sosiaalisen median vaikuttamisoperaatioiden kautta. Pidän tätä erittäin uhkaavana kehityksenä. Tämän tyyppisillä vaikutusoperaatioilla voidaan pohjustaa jopa invaasiota. Ja kuten on nähty Ukrainassa ja Georgiassa, nyky-Venäjä ei kaihda invaasiota naapurimaahan, mikäli katsoo sen palvelevan omia intressejään. Asiaa ei paranna se, että meillä on Suomessa huomattavan iso Venäjään positiivisesti ja EUhun negatiivisesti suhtautuva puolue, joka tuntuu palvelevan ennen kaikkea Venäjän johdon agendaa omalla politiikallaan. Peliin kuuluvat hyökkäykset Suomen poliisin ja armeijan edustajia vastaan sosiaalisessa mediassa. Nähdäkseni tavoitteena on Suomen heikentäminen sisäisesti, sekä Suomen ja lähimpien liittolaistemme välisten suhteiden heikentäminen.

Näistä uhista huolimatta en halua, että Suomessa yritettäisiin jarruttaa digitalisaation etenemistä. En yksinkertaisesti pidä sitä mahdollisena. Digitalisaatio etenee, ja meidän on pysyttävä siinä mukana. Se tuo kuitenkin merkittäviä haasteita demokratialle, jotka on otettava vakavasti.

Näiden lisäksi digitalisaatioon liittyy tietysti iso joukko muita pienempiä huolia ja muutoksia, joihin niihinkin on kyettävä reagoimaan oikein. Toin nämä asiat esiin, että ne otettaisiin huomioon linjauksia valmisteltaessa.

Kuntavaalieihin liittyen puhuin kokouksessa lyhyesti luonnon monimuotoisuudesta.

Luonontilaisten alueiden määrän lisääminen

Halusin kiinnittää huomiota siihen, että Vihreiden tavoitteissa liian usein keskitytään vain olemassa olevien luontoalueiden suojeluun. Vesistöjä ja suoalueita lukuunottamatta ei puhuta riittävästi alueiden ennallistamisesta ja luonnontilaan palauttamisesta. Erityisesti Etelä-Suomessa suojelualueita on vähän, ja ne ovat sirpaloituneita. Tiettyjen luontotyyppien, kuten erilaisten niitty- ja lehtotyyppien määrä on kutistunut lähes olemattomiin. Jos luonnon monimuotoisuutta halutaan suojella ja uhanalaisia kantoja vahvistaa, on välttämätöntä lisätä näiden luontotyyppien alueiden kokoa ja lukumäärää. Nykyisiä alueita tulisi laajentaa ja kokonaan uusia alueita olisi palautettava luonnontilaan. Sirpaloituneita alueita tulisi pyrkiä yhdistämään.

Aivan kuten vesistöjä on ennallistettu purkamalla patoja ja muokkaamalla tuhottuja uomia takaisin luonnontilaan, on mahdollista ennallistaa myös maa-alueita niityiksi ja lehdoiksi. Tällaista on tehty Euroopassa runsaasti, lähimmät alueet sijaitsevat Baltiassa. Tutustuin itse kesällä Dundurun niittyihin Latviassa, missä entistä maatalousmaata on palautettu luonnon tilaan onnistuneesti. Vastaavia projekteja tulisi toteuttaa myös Etelä-Suomessa. Kunnilla on runsaasti tähän soveltuvia maa-alueita, joten tämä sopii kuntapolitiikkaan hyvin. Samalla voidaan lisätä kuntien ja kaupunkien asukkaille tärkeää lähiluonnon määrää.

Related Posts