Tätinäkökulma pyöräilyyn

#

All male panel??

Sain hiljattain tuttavaltani kysymyksen chatista siitä, miten aion edistää pyöräilyä Helsingissä, jos tulen valituksi kunnanvaltuustoon. Asia on jonkin verran pyörinyt mielessäni sen jälkeen, kun päädyin puolivahingossa Helsingin Polkupyöräilijöiden (HePo) vaalipanelistiksi. Naisten päivänä pidettyyn vaalipaneeliin oli pyydetty pyöräilyä tuntevia ehdokkaita kaikista puolueista. Paikalla olikin saapunut edustava joukko pyöräilyaktivisteja vaalipanelisteiksi – kaikki miehiä. Tämä “All Male Panel” oli hiukan kiusallinen tilanne järjestäjille, etenkin kun ajankohtakin sattui vielä olemaan naisten päivä. Itse olin saapunut paikalle vain kuuntelemaan tilaisuutta, mutta ilmoitin olevani vapaaehtoinen paneeliin, jotta kiusalliselta tilanteelta vältytään. Tilaakin oli, koska yksi panelisti oli jättänyt saapumatta paikalle. Osallistuin siis paneeliin, vaikka tietämykseni Helsingin kaupungin pyöräilyyn liittyvissä asioiden yksityiskohdissa oli aika heikko muihin panelisteihin verrattuna. En myöskään suhtaudu pyöräilyyn ihan yhtä suurella intohimolla kuin nämä spandex-miehet, vaikka rakastankin pyöräilyä Helsingissä, varsinkin kauniina kesäiltoina. Paneelikeskustelun aikana huomasin, että olin panelisteista ainoa, joka nosti esiin naisten, vanhusten ja lasten tarpeita ja toiveita pyöräilyn suhteen. Esimerkiksi naisille ja vanhuksille liikenneturvallisuuden kokemus on paljon merkityksellisempi kuin nuorille miehille. Naiset ja vanhukset kaihtavat myös pyöräilyä liukkaalla kelillä enemmän kuin hyväkuntoiset pyöräilyn miesaktivistit (tosin eivät miehetkään jäästä pidä).

Jälkikäteen ilmeni, että paikalla oli pari muutakin naispuolista kuntavaaliehdokasta. Kukaan heitä (itseni mukaan lukien) ei kuitenkaan ollut kokenut itseään riittävissä määrin pyöräilyn asiantuntijaksi, eikä siksi ollut ilmoittautunut mukaan paneeliin. Kaikki kuitenkin käyttivät pyörää aktiivisesti arjessaan liikkumiseen. Tilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että yli puolet kaupungissa liikkuvista pyöräilijöistä on naisia. Naiset eivät kuitenkaan tyypillisesti määrittele itseään pyöräilijäksi tai autoilijaksi, saatika bussimatkustajaksi. Naiset vain liikkuvat paikasta toiseen, jollakin sopivalla ja mielellään kohtuuhintaisella liikennevälineellä. Paikasta toiseen siirtymisen väline ei kuitenkaan ole mitenkään erityinen osa naisten identiteettiä. Ja hyvä niin. Paitsi, että sillä on hiukan harmillisia seurauksia: Koska naiset eivät koe pyöräilyä osaksi identiteettiään, eivät naiset myöskään näy tai toimi aktiivisesti pyöräilyjärjestöissä tai muuten pyri vaikuttamaan pyöräilyyn liittyvään kaupunkisuunnitteluun. Tämän seurauksena naisnäkökulma ei nouse esiin esimerkiksi pyöräily-yhdistysten vaaliteemoissa. Pyöräily-yhdistysten ääni kuuluu lautakuntatyöskentelyssä, mutta nyt siis naisnäkökulma jää puuttumaan. Kutsuttakoon tätä nyt sitten vaikka feministiseksi näkökulmaksi pyöräilyn kaupunkisuunnitteluun.

Naisnäkökulma pyöräilyyn

Tämä tilaisuus toimi itselleni eräänlaisena herätyksenä. Itse haluankin edistää pyöräilyssä erityisesti naisten/vanhusten näkökulmaa pyöräilyssä. Olen huomannut, että nuoret miehet eivät pyöräilijöinä aina koe asioita ihan samalla tavalla. Erityisesti mainitsemani koettu turvallisuus on naisille tärkeää. Pyöräkaista pitäisi pyrkiä erottamaan liikenteestä minimissään esimerkiksi korokkeella, että naisetkin uskaltaisivat kaistaa käyttää. Vanhusten turvallisuus on erityisen tärkeää, sillä pyöräilyonnettomuuksissa menehtyy erityisesti vanhuksia, jotka eivät selviä loukkaantumisesta kuten nuoremmat. Vanhusten turvallisuus on nostettava esiin omana näkökulmanaan pyöräilyyn liittyvässä kaupunkisuunnittelussa. Toinen asia on talvikunnossapito: pyöräteiden harjaus ja suolaus edistäisi naisten talvipyöräilyä.

Mieleeni on jäänyt myös Kaisa Hernbergin kommentti, että pyöräillessä ongelma on siinä, että tulee hiki, mutta sillehän ei mitään voi. Kommentti oli tarkoitettu vitsiksi, mutta siinä piilee myös totuuden siemen. Tämähän on se kynnyskysymys monelle naiselle – ei haluta pyöräillä töihin, ettei tule hiki. Kaupunkisuunnittelussa tätä ei huomioida juuri mitenkään. Autoille kyllä tehdään kallioleikkaukset, jotta matka kulkisi mahdollisimman tasaisesti, mutta pyöräilijöille päinvastoin tehdään ylimääräisiä mäkiä jokaisen alikulkutunnelin kohdalle. Siitäkin huolimatta, että ei autoilijalle tule hiki ylämäessä. Pyöräilijälle tulee. Jos kaupunkia halutaan oikeasti lähteä suunnittelemaan pyöräilyn näkökulmasta, niin tasoitetaan ne mäet sitten myös tätipyöräilijöille, ei vain autoliikenteelle.

Related Posts

Leave a comment